TERVETULOA LUOMAAN KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA

Astiakorjaamon toiminta perustuu asiakkaiden omistamien keraamisten astioiden ennallistamiseen. Kehittämämme menetelmän avulla naarmuuntuneiden astioiden elinkaari kasvaa moninkertaiseksi, jolloin pystytään vähentämään uusien esineiden valmistusta ja kuljetuksia globaalilla tasolla.

Haluamme muuttaa maailmaa paremmaksi lautanen kerrallaan.

Kauneutta ja ajattomuutta

Kestävä kulutus voi olla myös kaunista. Astiakorjaamolla on ollut ilo kehittää Helsingissä sijaitsevaan Musiikkitaloon ennallistettuja astioita, jotka ovat värikkäitä ja iloisia.

Lue lisää

Astioiden elinkaari

Käyttökohteesta riippuen astioiden käyttöikä vaihtelee ravintoloissa 2–10 vuoteen. Naarmuuntuneet lautaset päätyvät elinkaarensa lopuksi ongelmajätteeksi tai kaatopaikalle.

Mietimme voisiko asialle tehdä jotain

Meille on tärkeää miettiä esineiden valmistuksen arvoketjua ja palauttaa käyttöön keraamiset, uudelleen käsitellyt esineet ja samalla säästää luontoa. Näemme, että on tärkeää pienentää kuluttamisen määrää ja miettiä asioita uudelleen. Astioiden palauttaminen takaisin kiertoon on ympäristöteko, joka vaikuttaa suoraan kulutustottumuksiimme ja tekee arjestamme kestävämpää.

Astioiden elinkaari

Käyttökohteesta riippuen astioiden käyttöikä vaihtelee ravintoloissa 2–10 vuoteen. Naarmuuntuneet lautaset päätyvät elinkaarensa lopuksi ongelmajätteeksi tai kaatopaikalle.

Mietimme voisiko asialle tehdä jotain

Meille on tärkeää miettiä esineiden valmistuksen arvoketjua ja palauttaa käyttöön keraamiset, uudelleen käsitellyt esineet ja samalla säästää luontoa. Näemme, että on tärkeää pienentää kuluttamisen määrää ja miettiä asioita uudelleen. Astioiden palauttaminen takaisin kiertoon on ympäristöteko,

joka vaikuttaa suoraan kulutustottumuksiimme ja tekee arjestamme kestävämpää.

Astiakorjaamon toiminta

Astioiden ennallistaminen – palauttaminen takaisin kiertoon tai asiakkaalle uuden veroisina. Toimintamme perustuu asiakkaiden omistamien keraamisten astioiden ennallistamiseen. Kehittämämme menetelmän avulla naarmuuntuneiden astioiden elinkaari kasvaa moninkertaiseksi, jolloin pystytään vähentämään uusien esineiden valmistusta ja kuljetuksia globaalilla tasolla.

0,3kg

ENNALLISTETUN LAUTASEN HIILIJALANJÄLKI

3,5kg

UUDEN LAUTASEN HIILIJALANJÄLKI

Uusiutuvaa energiaa ja vastuullisuutta

Astiakorjaamo käyttää tuotannossaan pelkästään hiilineutraalia sähköä ja energiaratkaisuja. Toimimme lähellä asiakkaita, jolloin koko tuotannon hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni ja on kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia. Maapallon ilmasto muuttuu nopeasti ja Astiakorjaamo haluaa olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta.

Tulevaisuuden vaihtoehto

Astiakorjaamo tarjoaa kestävän vaihtoehdon keraamisten astioiden valmistukselle ja hankkimiselle.

Suljetun kierron järjestelmä ja huoltotakuu

Astiakorjaamon kehittämällä menetelmällä astioiden elinikä moninkertaistuu ja ne voidaan palauttaa takaisin käyttöön uuden veroisina.

Tervetuloa luomaan kestävää tulevaisuutta.

Muutetaan maailmaa paremmaksi lautanen kerrallaan.

Lisätietoa ja yhteydenotot:
050 557 944

Astiakorjaamo Oy
Satukukanpolku 5 B 2
04430 Järvenpää